Morsiuskimput

Morsiuskimppu suunnitellaan yhdessä morsiamen kanssa hänen toiveidensa pohjalta. Morsiuskimppu on ikään kuin koru morsiamen pukeutumisen lisänä. Kimpun kukat, värit ja muoto kuvastavat morsiamen mieltymyksiä. Kimppu voi olla pyöreä, tiivis tai lähes lattiaan asti valuva, ilmava tai mitä tahansa siltä väliltä. Kimppu voi olla käsivarrella kannettava pitkistä kukista sidottu, yksinkertainen ns. käsivarsikimppu tai ranteen ympärille kiedottu malli.

Voit siis aivan vapaasti esittää floristille toivomuksesi ja näkemyksesi siitä millaisen kimpun haluaisit. Yhdessä sitten pohditaan mallin sopivuutta esimerkiksi pukuun ja morsiamen olemukseen. Floristi auttaa myös muiden hääjuhlien kukkien suunnittelussa. Sulhasen viehe kuuluu ilman muuta asiaan, ja usein rintakukat tehdään myös bestmanille ja mahdollisille sulhaspojille. Mieti haluatko rintakukat myös vanhemmille. Kaason ja morsiustyttöjen kukat voivat olla vieheitä, pääseppeleitä, kimppuja tai pieniä kukkakoreja. Tarvitsetko heittokimpun? Kirkon sekä juhlapaikan koristelussa autamme myös.

Häiden kukkakoristelujen suunnittelu kannattaa aloittaa hyvissä ajoin. Tilaa morsiuskimppusi kuitenkin viimeistään vähintään kaksi, mielellään kolmekin viikkoa ennen juhlien ajankohtaa. Muista, että joidenkin kukkalajien saatavuus vaihtelee sesongin mukaan. Tällaisia ovat muiden muassa kesäiset pikkukukat kuten ruiskaunokit, orvokit, kielot, hajuherneet. Myös orkidean, pionin ja kallan saatavuus vaihtelee.

Alla joitain kuvia avuksesi lähinnä kimpun mallin miettimiseen. Tervetuloa liikkeeseemme suunnittelemaan kimppua ja muita koristeluja yhdessä floristin kanssa. Voit halutessasi myös sopia ajan suunnitteluun.