syksy

/ Hantulan Kukkakauppa

Suomen syksy on arvoituksellinen. Lämpöä ja aurinkoa saattaa riittää kauankin tai  pakkaskausi voi alkaa varhain. Kesäkukat kuitenkin ränsistyvät viilenevien ilmojen myötä hyvissä ajoin ennen pakkasia, joten niiden tilalle on kiva istuttaa jotain helppohoitoista ja kauan kestävää. Valitettavasti syyskukatkaan eivät kestä ilman kastelua, jota on jatkettava pakkasten tuloon asti.

tl_files/kuvat/Uutiset/DSC04264-001.JPG      tl_files/kuvat/Uutiset/DSC04267-001.JPG

 

 

Pakkaskaudeksi kylmänkestävää

Pakkasellakin kauniina säilyvät havukasvit, aitokanerva eli Calluna ja kellokanerva eli Erica. Ulkomuratti saattaa jäätyä koristeelliseksi ja hopealanka säilyy kuivanakin. Havuja voit luonnollisesti lisätä istutuksiin irto-oksinakin. Samoin mustikanvarpuja ja koristeellisia lehtipuiden  ja pensaiden oksia. Joskus olen laittanut suolta kerättyä ruskeaa heinää rautalangalla kiedottuina tuppoina kanervien ja havujen joukkoon. Sammal, jäkälä ja kävyt ovat talven somistukseen kivoja lisukkeita. Muistathan, että varpujen, sammalen, jäkälän, puista katkottavien havujen tai oksien kerääminen eivät kuulu jokamiehen oikeuksiin.

Kellokanerva Erica

Kellokanerva/Erika (Erica gracilis). Saatavana on perinteisen punaisen lisäksi valkoisia, vaaleanpunaisia sävyjä sekä monivärisiä kasveja. Kellokanervat kasvatetaan Etelä-Euroopassa ulkona pellolla ja vallitsevat säätilat vaikuttavat värien kehittymiseen ja kasvien saatavuuteen. Kellokanervasesonki alkaa yleensä elokuun lopulla ja kestää aina marraskuulle saakka. Kasveja kasvatetaan vuosittain tietty määrä, toisinaan ne riittävät hyvin, toisinaan loppuvat kesken.

 

tl_files/kuvat/Uutiset/DSC04274-001.JPG

Aitokanerva Calluna

Aitokanerva (Calluna vulgaris) on perinteistä kellokanervaa kestävämpi vaihtoehto. Erivärejä, kukkamuotoja ja kasvutapoja löytyy useita. Monet Calluna -lajit kukkivat nupullisina (bud bloomers). Nämä lajit säilyttävät hyvin värinsä eivätkä ne varise helposti.

Callunoita myös värjätään, joten rohkeampiakin sävyjä löytyy paljon. Huomaa myös aidon väriseksi värjätty vaihtoehto. Se säilyttää värinsä huonoissakin olosuhteissa. Aitokanervasesonki alkaa elokuun alkupuolella ja jatkuu aina marraskuulle asti.

Syyskasvitkin tarvitsevat hoitoa

Aito- ja kellokanervat ja havut voi istuttaa joko ruukkuun tai maahan. Käytä istutuksessa puutarha-, kesäkukka- tai kukkamultaa. Mitä suurempaan ruukkuun istutuksen teet, sen helpompaa on hoitaminen ja kasvien pitäminen kosteina. Hyvin hoidettu ja kasteltu kanerva myös kestää kylmää paremmin.

 Kastele kanervia säännöllisesti pakkasöiden tuloon saakka. Jos kellokanerva pääsee kuivumaan, varisevat sen kukat helposti pois. Värjäämätön aitokanerva muuttuu kuivuessaan ruskeaksi. Pitkinä kosteina syksyinä kellokanervan ohgelmana saattaa olla kukkien ruskettuminen. Tässä suhteessa aitokanerva on parempi valinta.

Hyvin hoidettuna kellokanervat ja aitokanervat on mahdollista saada kestämään kauniina kevääseen asti.

Voit yhdistellä syyskauden istutuksissa välikausikukkia, vaikkapa syklaameja ja pakkasenkestäviä kanervia ja havuja. Monilajisia istutuksia voi tehdä heti, kun kanervia on saatavana. Pienellä tuunaamisella tällaisista istutuksista on iloa  kevääseen asti. Kun syklaamit tai muut välikausikukat paleltuvat, voit lisätä niiden tilalle havunoksia, hopealankaa tai mustikanvarpuja. Jos istutat kanervat aikaisin, kastele niitä ahkerasti. 

tl_files/kuvat/Uutiset/DSC04265-001.JPG

Takaisin

Ajankohtaisia

Joulukukkien tilaaminen

Itsenäisyyspäivä 6.12.

syksy

Kesän juhliin

Naistenpäivä 8.3.

Kotimainen Saintpaulia

Jäädytetty kauneus

Syyskauden kukkaistutukset

Pääsiäisen aukiolot

Naistenpäivä 8.3.